maanantai 2. marraskuuta 2009

Palasin.

Ihanat rusetti-korkokengät.

50-luvun Seura

Pin-up tyylinen öljyvärimaalaus.

Syksyn kirppari löytöjä.
Tämä himokirppistelijä on löytänyt vaikka mitän kirppareilta kuluneen syksyn aikana.
Tässä vain muutama kuva löydöistäni.
Ihana koirani pureskeli kamerani pilalle,ja en vielä tähänkään päivään mennessä ole saanut kiikutettua sitä vakuutusyhtiöön saakka. Ja tuostahan on aikaa jo kuukausitolkulla :D
Pikkuhiljaa hyvä tulee...toiset asiat vaan kestää pidempään kuin toiset.
Yritän blogiini tuoda esille elämäni ihania, ja välillä niin turhamaisiakin juttuja.
Joulu tulee,ja tahtoisin tänävuonna tehdä enemmän lahjoja käsin.
Ajatuksissa oli saippuat,kaulahuivit, marmoroidut nimikyltit, vintage rintaneulat.
Neulomisen ja virkkauksen olen aloittanut sitten vuosien jälkeen. Viimeksi taitaa olla jotain isompaa tehty about 8 vuotta sitten. Hei,mutta yrittänyttä ei laiteta.
Kirppareilta olen haalinut vanhoja pitsejä rintaneuloja varten. Helmiä,nappeja jne. löytyy kotoa pilvinpimein. Kuvia yritän saada lähipäivinä ensimmäisistä tekeleistä.
Tarvitsisi vaan ottaa itseä niskasta kiinni, ja iltaisin käyttää se parituntia käsitöiden parissa, kun lapset jo nukkuu. Mutta tänään nautin illasta uuden Plazan, ja Kodin Kuvalehden parissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti