Aamuyön shoppailuja ja maanantaiaamun kipuilua.

Löysin huutonetistä lauantai aamuyönä tälläisen 60-luvun kuviollisesta kankaasta ompelijalla aikanaan teetetyn mekon. Minulla on ennestään melkolailla samanlainen mekko mustaa kuviokangasta. Tykkään leveistä olkaimista ja sydänpääntiestä. Mielestäni erityisen naisellinen. Vielä kun löytäisin jostakin vaaleat harmaat vanhat korkokengät,olisi asukokonaisuus täydellinen. Toki ainahan voi kaapista kaivaa punaiset korkokengät,niitä löytyy pilvinpimein-

Ratsastan muodin "aallonharjalla" , eikös harmaa ole tehnyt tänä syksynä paluuta? 

Viikonlopun käsityöt jäivät tälläkertaa tähän, virkattuihin korvakoruihin.Vaativat vielä litistystä ja tärkkäystä.
Ja taas on sattunut ja tapahtunut. "Vaahteranmäen" sisarukset päättivät tehdä sunnuntaipäivälle ratkiriemukkaan päätöksen". Pikkusiskon tippuessa isosiskon hartioilta suoraan solisluu edellä olohuoneen arkkupöytään ei paljon enää naurattanut. Itkuisen yön jälkeen päätin aamulla että taitaa olla parasta viettää kotipäivä ja asioida tohtorin luona, ihan vaan varmuuden vuoksi.
En ole vielä ehtinyt kovinkaan paljon miettiä seuraavaa pakettia salaiselle virkkausystävälle, ja pakettikin pitäisi olla postissa 11.10. Tänään voin siis käyttää kotipäivän hyödyksi asioimalla tee tee shopissa hakemassa inspiraatiota ja tarvikkeet.

Blogistanian Parolan Aseman rouvan innoittamana maanantain kirjavinkkiä, Anna Hyvän kiertää. Ihania ideoita ja nopeaa tekemistä. Sopii loistavasti niillekin joilla "ei pysy vasara kädessä". 

Lauantain "botoxit" ja kirpputorit ..

Olen täällä kotikonnuilla tällähetkellä. Syksyn pimetessä totean jälleen kerran tarvitsevani silmälasit. Minulla olisi jo valmiina lasit,taikka sangat. Noissa aidoissa vintage.laseissa on pikkuisen liian vahvat pullonpohja vahvuudet. Muutoin ovat aikas ihanat ja tykkään tuosta vihreästä hurjasti. Ovatko kuitenkin liian isot kasvoilleni? Ehkä haluan kuitenkin enemmän kulmikkaammat. Miten tälläinen ihminen voisi lähteä oikeasti valitsemaan sankoja satojen erilaisten joukosto. 

Lapsuudenkodista löytyy jokakerta uusia aarteita, tälläkertaa myös. Me Naiset 1960. Lehti pitää sisällään hurjan määrän mainontaa kaikenmaailman ryppyvoiteista ja takapuolta nostattavista sukkahousuista,slimmaavista korseteista jne. 

Tässä teksti joka saa hymyilemään, ja ehkä vähän itkemään: 

"Jotta nainen voisi olla onnellinen, hänen täytyy aina pitää huoli viehätysvoimastaan.Tästä,syystä hänen täytyy ennen kaikkea hoitaa ihoaan, sillä miehiä ei kiusaa naisessa mikään niin paljon kuin kiiltävä iho,jossa on ihomatoja tai jopa finnejä. Siksi minä olenkin aina hoitanut ihoani Tokalan voiteella." 

Tai näin: 

" Kaulan rypyt ovat näkyviä "harakanvarpaita". Ne häiritsevät kauniitten silmien hymyilevää katsetta. Sentähden käyttäkää Placentubexia!"

Ei siis botoxia,vaan placetubexia.

Olen hoitanut kauneuttani lähinnä hiustenvärjäyksellä ja suklaisella kasvonaamiolla. Kivempaa olla taas punapää. Nuita naururyppyjä ei voi estää varmaan edes botoxilla. Minä nauran liikaa, jopa surkeat asiat täytyy lopulta kääntää nauruksi, ei niistä muutoin selviä. Täytyy antaa itselleen armoa tässä ulkonäkö keskeisessä maailmassa. Mitä sitten jos rypyt lisääntyy,mutta sydän sykkii elänäniloa. 

Jos jotain olen oppinut viime kuukausina. Yksinkertaisia asioita tehdä itsensä onnelliseksi, tai ainakin tehdä asiat niin että on suht hyvä olla. Avain yksi, riittävä liikunta. Kroppa jämähtää ja mieli on maassa jos ei pääse kunnolla hikoilemaan useaan päivään. Ennenkaikkea liikunta ulkona,haistellen syys-säätä, antaen sateen huuhtoa kyyneleet,niinä huonoina päivinä. 

Lepo, yhtä tärkeä kuin liikkuminen. Anna itsellesi aikaa päivinä jolloin kroppa sitä huutaa. Elämä ei kuitenkaan karkaa ja välttämättömiä toimia on loppuenlopuksi paljon vähemmän kuin uskotkaan. Suurimmaksiosaksi me teemme kiireen itse. 

Huolehdi ja huomioi. Tee lapsille ja puolisolle mieliksi, ystäviä unohtamatta. Heittäydy lattialle lapsentasolle, tee hyvää ruokaa puolisolle, pussaa ja halaa. Kun muistan väsyneenäkin huomionosoitukset ,kiitos tulee ja onnistumisentunne on taattu.  

Elä unelmaa, haaveile mahdottomista, toteuta vaikket uskaltaisikaan, opit ja naurat. 

Syö hyvin,vaikka 5 päivää terveellisesti lähi,-ja luomuruokaa, 2 päivää (viikonloppu) ota rennosti ja lakkaa niuhottamasta ruuan kanssa. 

Kierrä kirppareita, sillä tutkitusti "keräilijät" ovat onnellisempia.
Elämää nähnyt vanha puulaatikko pääsi tänään mukaani 6 euron sopuhinnalla.
Onni on pienissä jutuissa, kuten tänään tässä puulaatikossa, johon sielunisilmin näen laittavani vanhat lasipullot rivissä värikästä makeaa vadelma/mansikkamehua täynnä. Onni on myös kummipojassani jonka sain kantaa kahvilasta autoon,kun hän päätti että olisi lähtenyt mieluummin viilettämään omaan kotiin. Kiukutteleva matonen kainalossa autolle, nauratti.

Avaa mieli uusille mahdollisuuksille, äläkä ryvety vanhoissa. Viimeinen kuva kertoo tarinaa edellisen postauksen hääskeptisyydestä. Kun sanoi "en koskaan mene naimisiin". Sain häissä kimpun ja kaiken kukkuraksi avokkini sai sukkanauhan, ja tätä ei ollut totisesti ennalta sovittu. Kuka tietää ,aika näyttää mitä tällä tiellä tapahtuu.  Mukavaa lauantain jatkoa! Unelmoikaa ja naurakaa! 

Häähumua

Kun kaksi ihmistä astelee kultaiseen avioliiton satamaan. Itse olen menettäntyt kovasti uskoa avioliittoon viimevuosina. Vaikka kristittynä pidänkin avioliiton solmimista arvossaan, en ehkä ikinä siihen satamaan itse astu. Nautin kuitenkin muiden häistä, rakkauden käsinkosketeltavasta ilmapiiristä kirkossa. Rakastavaisten luomista lempeistä katseista toisilleen. Tässä maailmassa todella nostan hattua niille jotka saavat avioliittonsa hautaan saakka kestämään. Uskon kuitenkin vahvasti rakkauteen, joka on yhtä arvokas ilman virallista paperia. Avopuolisoihin jotka kunnioittavat toisiaan uskoen siihen että suhde ei ole itsestäänselvyys.Roman Schatz puhui kerran hienosti radiossa siitä minne avioliiton historia ulottaa
. Ihmisen eliniän odotus ei tainnut olla nykyistä 80-90 vuotta,vaan päinvastoin ehkä jopa vain puolet siitä. Ei kai se kovin ihmeteltävää ole jos voimia ei ole jakaa vaikkapa jopa 60 vuotta saman siipan kanssa.
Jokatapauksessa jokaisella naisella täytyy olla avioliittounelmia, niin myös minulla.

Kyseisessä kuvassa on miltei kaikki täydellistä. Kampaus, juuri sellainen mikä on unelmissani kulkenut vuodesta toiseen.Mekko, ei liian pitkä vaaan juuri sopiva, heman muhkeutta ja koko kokonaisuus leikkittelevän kaunis. Jos totta puhutaan on minulla makuuhuoneen kaapin perukoilla hääpuku jonka hulluuspäissäni joskus ostin. 50-60 luvun kotelomekko,vedenvärinen. Pienillä hihoilla, avonaisella selällä ja kruununa suloisella kampahunnulla. Ehkä säästän sitä vaikka jollekin kolmesta tyttärestä ;) 

Meillä on tänään hääjuhla Pornaisten kirkossa. K & S saavat toisensa, ja koko sydämestäni toivon heille tasaista yhteistä tietä. Syksy herkistää mielen ja olenkin varannut käsilaukkuun useamman pitsinenäliinan. Nenäliinoille oli myös eilen tarvetta katsoessani Arman ja viimeinen ristiretki. Varmasti ei tarvitse mainita enempää, jokainen tietää vaan kuka oikeasti yrittää auttaa. Jottei aamuinen bloggailu kävisi liian raskaaksi lisään vielä kevennykseksi kuvan juhlakynsistä. Kiitos nailartist ystävälleni. 

Minna Parikan kukkaro komeilee myös kuvassa. 

Tunnelmallista viikonloppua! <3 nbsp="" p="">

Ensimmäinen paketti.

Tässä siis ensimmäinen paketti salaiselta virkkausystävältäni. Kyse on siis aiemmassa postauksessa mainitsemastani virkkausringistä jossa lahjanantajan henkilöllisyys paljastuu vasta piirin päätyttyä. Aivan ihana paketti, ja miten voikaan olla mahdollista että sain juuri sen väristä lankaa mikä tällähetkellä on ehdottomasti suosikkisävyni.

Aurinkoisia syyspäiviä tällekin viikolle! Hei, ja nyt voi jo hyvällä omallatunnolla heittäytyä hieman laiskemmaksi. Iltojen pimetessä kun silmä ei villakoiria ja muita häiritseviä törkyläisiä kotona huomaa.

Täytepostaus,säärystimet.

Olin ihan unohtaa nämä värikkäät säärystimet. Nämäkin lahjuksina annetut. Iloiset raitaiset säärystimet, ehkä valoisimmalle ihmiselle ikinä. Harmaan katukuvan väripilkku, sitähän nämä ovat. 

Syyskuuun sutinoita ja surrutteluja

Ihana aurinkoinen syyskuu. Syyskuu on yksi parhaista kuukausista. Alkaa olla tottunut syysrutiineihin, ja niitähän kolmenlapsen perheessä riittää. On kuskaamista kahden tytön tanssi harratuksiin, kuoroon ym. On vanhemmainiltaa ja vaikka mitä. On myös korkea aika alkaa suunnittelemaan tammikuuhun sijoittuvaa "kesälomaa". Virkkausprojekteja, olenhan salaisessa virkkauspiirissä. Kuvia tekemistäni virkkauslahjoista en voi julkaista täällä ennen kuin piiri on päättynyt,eli ne odottavat joulukuuta. Ensimmäisen paketin salaiselta virkkausystävältä sain perjantaina. Ihanan väristä tummanturkoosia villalankaa, vihreää teetä ja käsivoidetta. Kaikki mitä hyvään virkkausiltaan kuuluu. Postipate ilahdutti myös Hoochie Mama Janen paketilla, 60 luvun kotelomekko. Oih,se on upea. Siitä kuvaa ensiviikonlopun häiden jälkeen.
Mikä tietysti syyskuun parhaus on, "siskoni" syntymäpäivät. Laatuaikaa parhaassa seurassa, muutama lasi viiniä. Särkyneempikin sielu parsitaan tälläisenä iltana kokoon. Ja hyvät muistot kantavat pitkälle niin hektisessä arjessa.
Ompelin synttärisankarille aivan hänen näköisensä mekon, väkersin pari hatuketta ja olin äärettömän iloinen lopputuloksesta, ilmeestä joka levisi synttärisankarin kasvoille. En tiedä kumpi on hienompaaa,olla lahjanantajana vai saajana. Nyt on mennään jo pitkällä sunnuntaissa, olo on raukean väsynyt mutta onnellinen. Pienet ihmistaimet pyörivät viikonloppuna ostetuissa kirpputorileningeissä.tyytyväisinä. Valmistaudun tulevaan viikkoon rauhoittamalla mieleni ihanien blogien äärellä. Tälläistä täällä tänään.

Kevyesti kellottuva mekkonen, stretch puuvillasta. Kangas löytyi Eurokankaan alelaarista.

Hatukkeet.Jo aikoja sitten löytyneet sulat pääsivät vihdoin käyttöön. Kuulin että näistä sulista ei saisi itselle tehdä, tuottaa epäonnea, joten teen ystäville ja toivon joskus jonkun tekevän minulle ;)

Kumpaisessakin hatukkeessa pohjana käytin paksua askarteluhuopaa. Kukat, höyhenet ja rusetin on kiinnitetty kuumaliimalla. Muutoin kankaat,pitsit ja paljetin ommeltu käsin. 

Näitä on niin hauska tehdä että voisin tehtailla vaikka aamusta iltaa.

virkattua mustaa

 Näinpä syntyi parina kesäkuisena iltana mustaa virkattua, pienellä koukulla, suurella syrämellä.
20`luvun tyylistä verkkobaskeria joka sopii niin kauniille naiselle, kuin kauniille tyttärelle.

Ja  kun lankaa riitti,tahtoi äiti vielä höyhenen kevyet persoonalliset korvakorut. Eipä punota korvalehdet kun ei roiku kiloja painona.  Ystävä ihastui beigeen, joten hän sai beiget samanmoiset korut suoraan korvistani.

Voihan elämä!

Jestas sentään. Niinpä vain olen lupauksistani huolimatta huolimattomuudessani unohtanut koko blogin. Oikea sydämien kesä. Vaikka mitä on tullut tehtyä käsityörintamalla, mutta nyt voin esitellä vain pari virkattua lomajuttua. Olen ollut erittäin huono valokuvaamaan,mutta kyllä niitä joskus myöhemmin saattaa pukata. Siis ihan totta minullakin oli tänä kesänä ihan oikeaa kesälomaa 1½ viikkoa, josta viikon vietin mökillä. Ei ole ikunapäivänä päivät mökillä menneet niin nopeasti. Mitä enemmän nautit ja koko perhe nauttii,sitä kovempaa kello tikittää. Uusin eväin arki on lähtenyt rullaamaan.
Huomasin tänäviikonloppuna syksyn jo kolkuttelevan. Mikä tarkoittaakin tämän akan elämässä sitä,että vauhti kiihtyy loppuvuotta lähemmäs päästessä. Keskimmäinen aloitti satubaletin, ja vanhin tyttönen tietysti hänkin jatkaa tanssin parissa. Olen myös haalinut (LUE OLLUT OSAAMATTA KIELTÄYTYÄ) työkeikkoja ja syyskuussa pitäisi alkaa ammatitaidon parannus, erikoisammattitutkinnon suorittaminen. Mikäli minut sinne hyväksytään. Kaikenlaista uutta jännää. Syksy tarkoittaa myös sitä että saa pikkuisen erakoitua kesän jälkeen, viikonloppuna hukkua sohvan nurkkaan matonkuteiden sekaan. Voi kuinka olenkin rakastunut juuri nyt koukkuamaan kuteita. Työntulokset näkee nopeasti,ja virheet huomaa heleposti.
Kröhöm...tai sitten huomaa vasta kun työ on valmis.
Suosittelen muuten lämpimästi Virkkuri kirjaa. Älyttömän hyviä oivalluksia sisältävä kirja, mitä kaikkea virkkuukoukulla saakaan tehtyä. Ensimmäisenä tuli mieleen have to listalle jatkojohdonpäällisen virkkaaminen. Mitä ikinä teetkään tuntuu jatkojohdot töissä häviävän kuin pieru saharaan.
Melkein jo pitäisi olla nukkumassa. Muu perhe tuhisee onnellisena ja koiraneiti Lulukin on iloisen viikonlopun uuvuttava. Oma pää on täynnä tekemisenmeininkiä, ja aivan väärään aikaan. Tälläinen fiilis ei saisi iskeä sunnuntai-iltana, huomenna herätyskellon piristessä ennen puoliviittä.
Aloitin Fitfarmin Bikini Challengen, joka tarkoittaa joinain aamuina entistä aikaisemmin heräämistä.
Aamuaerobinen, mikäs muukaan. Vaan mitäpä sitä ei tälläiseen haasteeseen ryhdyttyä tekisi.
Oivaluksia ja vaikka uusien lenkkireittien valintoja tulevalle viikolle!

             

Kesä on hulinaa ja huisketta.

Koroista punaisista kesän tehnyt oon, palloilla parannan sen.
Sääret on ajeltu, talvenraiskaama kuontalo saksittu.
On herännyt eloon luonnonlapsi multasorminen.
Auringon hyväily ihollani, lämmin tunne sielussani.
Tuoksuja nurmen, marjain mansikoiden. 
Juoksua yöttömien öiden, aamuyöntuntien levotonta unta.
Aikaa hidastaisin,tämän kesän onnenkuplaa en tohtis puhkaista.
Jokaisen päivän raapustan sydämen muistikirjaan, talvella taas esiin kaivan ja taas on rakkauden kesä.

Tatuointiko taidetta? Voi kyllä!

Vuoden sisällä on ihoni mukavasti täyttynyt lisää. Olen "siskoni" kanssa miettinyt jo useamman vuoden yhteistä kuvaa, joka kertoisi kaiken olennaisen elämän läpi kestävästä ystävyydestä. En ole kovin tarkka siitä onko tatuointi aivan uniikki, mutta koska valmista kuvaa ei mistään tuntunut löytyvän oli tämä pakko suunnitella aivan itse. Kuvassa tulisi olla jossain määrin kummankin kuvat, ja ensin ajattelimme Betty Poop tyylisiä hahmoja isoine päineen. Eräänä yhteisenä iltana sain ajatuksen burleski, ja siitä se sitten lähti. Siskoni teki suurimman työn ja selasi nettiä yökaudet läpeensä. Dita Von Teese kylpee shampanjassa, voisiko shampanjalasi olla osana kuvaa, ja meidän molemmat istumassa siellä. Sitten piti löytää arkistoista sopivat naamakuvat. Tehtävä sekään ei ollut kovin helppo. Kun alkaa etsimään kuvaa itsestään jonka haluaisi ikuisesti koristavan ihoaan, tuntuu jokaisessa kuvassa olevan jokin häiritsevä seikka. Yksi asia oli selvää. Vartalot näyttäisivät siltä miltä näytimme "parhaina" vuosina. Ei siis imetyksen kuluttamia riippareita! :D Vaatteiden värit,vastaväreinä vihreää ja punaista. Viimeisinä päivinä vielä viimeinen ahaa elämys, lippunauha "A Toast To FRIENDSHIP". Siinä kaikki. Mestaritatuoitsijamme Kari Vapola teki haaveistamme totta ja yhdisti kaikki kuvat hienoksi kokonaisuudeksi. Ja vaikka kasvot ovat melko pienet, meidät tunteva kyllä tunnistaa kumpaisenkin.

Viimeinen kuva on tuo alaselässä koreileva lintu. Huomatkaa,lintu on häkin ulkopuolella,ei enää sisällä. Tämän voi kukin tulkita miten haluaa. Teki kovin kipeää, mutta ei niin kipeää kuin joskus kipuilu omassa elmässä. 

Uusi urheilullisempi elämä

Olen mennyt "rikki". Jotain napsahti viimevuoden joulukuussa. Jäin "kesälomalle" ja suuntasimme Portugalin Algarveen jo kolmatta vuotta peräkkäin. Selatessani vanhoja kuvia lomamatkoiltamme valkeni päässäni karu totuus. Ihan hoikka ja kivan näköinen äiti ihminen hymyilee onnellisen oloisena kuvissa, mutta joku mistä olen haaveilut ja vain salaa mielessäni kuvitellut näyttäväni joskus,sellainen ajatus kömpi esiin yhä vahvempana.Haluan näyttää sporttisemmalta, voimakkaammalta. Luomuvillitys, superfuudit, henkinen hyvinvointi on ollut jo pidemmän aikaa pinnalla myös minun elämässä. Olen liikkunut parin viimevuoden aikana melko hyvin ,mutta jotain voisi tehdä enemmän, eikö? Palatessani hyvin syöneenä matkalta Suomen kylmään ja pimeään talveen tein ensitöikseni matkan kuntosalille. Täysjäsenyys, kyllä! Tänävuonna toteuttaisin asioita pelkän haaveilun sijaan. Koulun liikuntatunneilla en ollut koskaan se sporttimimmi,lähinnä huvittava näky mokkahameineni seistessä kädet puuskassa pesiskentän kolmospesällä.Tykkäsin kyllä liikkua, omalla tavalla,tallilla hevosten kanssa. Talvi meni haipakkaa, ja olen käynyt kasvavalla innolla salilla. Aloin heti treenata "rajusti" mahdollisimman isoilla painoilla tavoitellakseni lihaskasvua. Virhe. Kiinteytymistä ja jotain muutakin on tapahtunut, mutta ei ihan niin paljon kun toivoisin. Maanantaina tapasin vihdoin personaltrainerin, ja mietittyyn yhdessä tilannettani. Nyt on vihdoin kuntosaliohjelma ja käsky SYÖDÄ ja vielä kerran SYÖDÄ. Hirvittävän vaikeaa ihmiselle joka ei halua että paino nousee tiettyä vaa-an lukua ylemmäs. Näillä kuitenkin mennään, ja katsotaan elokuussa tilannetta uudestaa. Vaakahan ei kerro mitään,vaan peili. Niin kuin monet muut naiset, oma vartalo tuottaa aina tunteita. Jokatapauksessa olen löytänyt liikunnanilon, ja etenkin juokseminen on melkein parasta mitä voi vaatteet päällä tehdä. Viimeviikkoinen naistenkymppi, empä olisi uskonut juoksevani kymppilenkkiä kevein askelin tekemättä kertaakaan kuolemaa. Ennakkoluuloja olen karistanut, kilpailen itseni kanssa.
Ja iloisesti voin kertoa ainakin vyötäröltä karisseen 5-6cm, vaikka paino on pysynyt vakiona, jotain on siis tapahtunut!

Viinin lipittäminen on vaihtunut proteiinijuomiin!
En tiedä onko tällä yleisellä fitnessvillytyksesellä jotain arpaa omassa elämässä?!!? Motivaattorina kyllä hienosti toimii before-after kuvat. Mutta sen voin kertoa että blogista ei ole tulossa treeniblogia, eikä elämä onneksi pyöri vain oman vartalokuvan ympärillä. Halusin jakaa tämän innostukseni täällä, ehkä inspiroida jotakuta muutakin lähtemään liikkumaan.
Rakkain tervesin ex. "en ikinä lähde naistenkymppiin"

Sama nainen,eri sisältö

Hei ja ihanaa kesänalkua jokaiselle!
En oikein tiedä mistä aloittaa näin pitkän blogitauon jälkeen. Miksi tälläinen tauko ja meinasinko palata kirjoittamaan koko blogia?Nyt tuntuu siltä että minulla ehkä saattaisi olla jotain annettavaakin. Sama nainen, kuitenkin hyvin eri kuin vuosi sitten. Elämääni on astunut vuosi sitten eräs kaunis valoihminen, jonka myötä koko päänsisältö on pyörähtänyt ympäri. Olen tiellä, ja ehkä näen jo hieman eritavalla kuin ennen,paremmin.
Mietin jatkanko tätä blogia vai avaanko uuden. Rakkaus käsillätekemiseen on säilynyt,rakkaus historiaan ja elettyyn elämään on vahvistunut. Perhe on ennallaan, pienet piiperot vaan kasvaneet kovasti ja ajatelkaa,esikoinenkin aloittelee syksyllä toista luokkaa.
Jotain vanhaa,jotain uutta. Mitä olette mieltä,jatkanko täällä kirjoituksiani vanhaan tapaan, lisäten paljon muutakin? Eikös meillä kaikilla ole historia. Kuvan mekko on tekemäni, menneen maaliskuun burlekinkarkeloihin. Palaillaan!
-Outi