virkattua mustaa

 Näinpä syntyi parina kesäkuisena iltana mustaa virkattua, pienellä koukulla, suurella syrämellä.
20`luvun tyylistä verkkobaskeria joka sopii niin kauniille naiselle, kuin kauniille tyttärelle.

Ja  kun lankaa riitti,tahtoi äiti vielä höyhenen kevyet persoonalliset korvakorut. Eipä punota korvalehdet kun ei roiku kiloja painona.  Ystävä ihastui beigeen, joten hän sai beiget samanmoiset korut suoraan korvistani.

Voihan elämä!

Jestas sentään. Niinpä vain olen lupauksistani huolimatta huolimattomuudessani unohtanut koko blogin. Oikea sydämien kesä. Vaikka mitä on tullut tehtyä käsityörintamalla, mutta nyt voin esitellä vain pari virkattua lomajuttua. Olen ollut erittäin huono valokuvaamaan,mutta kyllä niitä joskus myöhemmin saattaa pukata. Siis ihan totta minullakin oli tänä kesänä ihan oikeaa kesälomaa 1½ viikkoa, josta viikon vietin mökillä. Ei ole ikunapäivänä päivät mökillä menneet niin nopeasti. Mitä enemmän nautit ja koko perhe nauttii,sitä kovempaa kello tikittää. Uusin eväin arki on lähtenyt rullaamaan.
Huomasin tänäviikonloppuna syksyn jo kolkuttelevan. Mikä tarkoittaakin tämän akan elämässä sitä,että vauhti kiihtyy loppuvuotta lähemmäs päästessä. Keskimmäinen aloitti satubaletin, ja vanhin tyttönen tietysti hänkin jatkaa tanssin parissa. Olen myös haalinut (LUE OLLUT OSAAMATTA KIELTÄYTYÄ) työkeikkoja ja syyskuussa pitäisi alkaa ammatitaidon parannus, erikoisammattitutkinnon suorittaminen. Mikäli minut sinne hyväksytään. Kaikenlaista uutta jännää. Syksy tarkoittaa myös sitä että saa pikkuisen erakoitua kesän jälkeen, viikonloppuna hukkua sohvan nurkkaan matonkuteiden sekaan. Voi kuinka olenkin rakastunut juuri nyt koukkuamaan kuteita. Työntulokset näkee nopeasti,ja virheet huomaa heleposti.
Kröhöm...tai sitten huomaa vasta kun työ on valmis.
Suosittelen muuten lämpimästi Virkkuri kirjaa. Älyttömän hyviä oivalluksia sisältävä kirja, mitä kaikkea virkkuukoukulla saakaan tehtyä. Ensimmäisenä tuli mieleen have to listalle jatkojohdonpäällisen virkkaaminen. Mitä ikinä teetkään tuntuu jatkojohdot töissä häviävän kuin pieru saharaan.
Melkein jo pitäisi olla nukkumassa. Muu perhe tuhisee onnellisena ja koiraneiti Lulukin on iloisen viikonlopun uuvuttava. Oma pää on täynnä tekemisenmeininkiä, ja aivan väärään aikaan. Tälläinen fiilis ei saisi iskeä sunnuntai-iltana, huomenna herätyskellon piristessä ennen puoliviittä.
Aloitin Fitfarmin Bikini Challengen, joka tarkoittaa joinain aamuina entistä aikaisemmin heräämistä.
Aamuaerobinen, mikäs muukaan. Vaan mitäpä sitä ei tälläiseen haasteeseen ryhdyttyä tekisi.
Oivaluksia ja vaikka uusien lenkkireittien valintoja tulevalle viikolle!

             

Kesä on hulinaa ja huisketta.

Koroista punaisista kesän tehnyt oon, palloilla parannan sen.
Sääret on ajeltu, talvenraiskaama kuontalo saksittu.
On herännyt eloon luonnonlapsi multasorminen.
Auringon hyväily ihollani, lämmin tunne sielussani.
Tuoksuja nurmen, marjain mansikoiden. 
Juoksua yöttömien öiden, aamuyöntuntien levotonta unta.
Aikaa hidastaisin,tämän kesän onnenkuplaa en tohtis puhkaista.
Jokaisen päivän raapustan sydämen muistikirjaan, talvella taas esiin kaivan ja taas on rakkauden kesä.

Tatuointiko taidetta? Voi kyllä!

Vuoden sisällä on ihoni mukavasti täyttynyt lisää. Olen "siskoni" kanssa miettinyt jo useamman vuoden yhteistä kuvaa, joka kertoisi kaiken olennaisen elämän läpi kestävästä ystävyydestä. En ole kovin tarkka siitä onko tatuointi aivan uniikki, mutta koska valmista kuvaa ei mistään tuntunut löytyvän oli tämä pakko suunnitella aivan itse. Kuvassa tulisi olla jossain määrin kummankin kuvat, ja ensin ajattelimme Betty Poop tyylisiä hahmoja isoine päineen. Eräänä yhteisenä iltana sain ajatuksen burleski, ja siitä se sitten lähti. Siskoni teki suurimman työn ja selasi nettiä yökaudet läpeensä. Dita Von Teese kylpee shampanjassa, voisiko shampanjalasi olla osana kuvaa, ja meidän molemmat istumassa siellä. Sitten piti löytää arkistoista sopivat naamakuvat. Tehtävä sekään ei ollut kovin helppo. Kun alkaa etsimään kuvaa itsestään jonka haluaisi ikuisesti koristavan ihoaan, tuntuu jokaisessa kuvassa olevan jokin häiritsevä seikka. Yksi asia oli selvää. Vartalot näyttäisivät siltä miltä näytimme "parhaina" vuosina. Ei siis imetyksen kuluttamia riippareita! :D Vaatteiden värit,vastaväreinä vihreää ja punaista. Viimeisinä päivinä vielä viimeinen ahaa elämys, lippunauha "A Toast To FRIENDSHIP". Siinä kaikki. Mestaritatuoitsijamme Kari Vapola teki haaveistamme totta ja yhdisti kaikki kuvat hienoksi kokonaisuudeksi. Ja vaikka kasvot ovat melko pienet, meidät tunteva kyllä tunnistaa kumpaisenkin.

Viimeinen kuva on tuo alaselässä koreileva lintu. Huomatkaa,lintu on häkin ulkopuolella,ei enää sisällä. Tämän voi kukin tulkita miten haluaa. Teki kovin kipeää, mutta ei niin kipeää kuin joskus kipuilu omassa elmässä. 

Uusi urheilullisempi elämä

Olen mennyt "rikki". Jotain napsahti viimevuoden joulukuussa. Jäin "kesälomalle" ja suuntasimme Portugalin Algarveen jo kolmatta vuotta peräkkäin. Selatessani vanhoja kuvia lomamatkoiltamme valkeni päässäni karu totuus. Ihan hoikka ja kivan näköinen äiti ihminen hymyilee onnellisen oloisena kuvissa, mutta joku mistä olen haaveilut ja vain salaa mielessäni kuvitellut näyttäväni joskus,sellainen ajatus kömpi esiin yhä vahvempana.Haluan näyttää sporttisemmalta, voimakkaammalta. Luomuvillitys, superfuudit, henkinen hyvinvointi on ollut jo pidemmän aikaa pinnalla myös minun elämässä. Olen liikkunut parin viimevuoden aikana melko hyvin ,mutta jotain voisi tehdä enemmän, eikö? Palatessani hyvin syöneenä matkalta Suomen kylmään ja pimeään talveen tein ensitöikseni matkan kuntosalille. Täysjäsenyys, kyllä! Tänävuonna toteuttaisin asioita pelkän haaveilun sijaan. Koulun liikuntatunneilla en ollut koskaan se sporttimimmi,lähinnä huvittava näky mokkahameineni seistessä kädet puuskassa pesiskentän kolmospesällä.Tykkäsin kyllä liikkua, omalla tavalla,tallilla hevosten kanssa. Talvi meni haipakkaa, ja olen käynyt kasvavalla innolla salilla. Aloin heti treenata "rajusti" mahdollisimman isoilla painoilla tavoitellakseni lihaskasvua. Virhe. Kiinteytymistä ja jotain muutakin on tapahtunut, mutta ei ihan niin paljon kun toivoisin. Maanantaina tapasin vihdoin personaltrainerin, ja mietittyyn yhdessä tilannettani. Nyt on vihdoin kuntosaliohjelma ja käsky SYÖDÄ ja vielä kerran SYÖDÄ. Hirvittävän vaikeaa ihmiselle joka ei halua että paino nousee tiettyä vaa-an lukua ylemmäs. Näillä kuitenkin mennään, ja katsotaan elokuussa tilannetta uudestaa. Vaakahan ei kerro mitään,vaan peili. Niin kuin monet muut naiset, oma vartalo tuottaa aina tunteita. Jokatapauksessa olen löytänyt liikunnanilon, ja etenkin juokseminen on melkein parasta mitä voi vaatteet päällä tehdä. Viimeviikkoinen naistenkymppi, empä olisi uskonut juoksevani kymppilenkkiä kevein askelin tekemättä kertaakaan kuolemaa. Ennakkoluuloja olen karistanut, kilpailen itseni kanssa.
Ja iloisesti voin kertoa ainakin vyötäröltä karisseen 5-6cm, vaikka paino on pysynyt vakiona, jotain on siis tapahtunut!

Viinin lipittäminen on vaihtunut proteiinijuomiin!
En tiedä onko tällä yleisellä fitnessvillytyksesellä jotain arpaa omassa elämässä?!!? Motivaattorina kyllä hienosti toimii before-after kuvat. Mutta sen voin kertoa että blogista ei ole tulossa treeniblogia, eikä elämä onneksi pyöri vain oman vartalokuvan ympärillä. Halusin jakaa tämän innostukseni täällä, ehkä inspiroida jotakuta muutakin lähtemään liikkumaan.
Rakkain tervesin ex. "en ikinä lähde naistenkymppiin"

Sama nainen,eri sisältö

Hei ja ihanaa kesänalkua jokaiselle!
En oikein tiedä mistä aloittaa näin pitkän blogitauon jälkeen. Miksi tälläinen tauko ja meinasinko palata kirjoittamaan koko blogia?Nyt tuntuu siltä että minulla ehkä saattaisi olla jotain annettavaakin. Sama nainen, kuitenkin hyvin eri kuin vuosi sitten. Elämääni on astunut vuosi sitten eräs kaunis valoihminen, jonka myötä koko päänsisältö on pyörähtänyt ympäri. Olen tiellä, ja ehkä näen jo hieman eritavalla kuin ennen,paremmin.
Mietin jatkanko tätä blogia vai avaanko uuden. Rakkaus käsillätekemiseen on säilynyt,rakkaus historiaan ja elettyyn elämään on vahvistunut. Perhe on ennallaan, pienet piiperot vaan kasvaneet kovasti ja ajatelkaa,esikoinenkin aloittelee syksyllä toista luokkaa.
Jotain vanhaa,jotain uutta. Mitä olette mieltä,jatkanko täällä kirjoituksiani vanhaan tapaan, lisäten paljon muutakin? Eikös meillä kaikilla ole historia. Kuvan mekko on tekemäni, menneen maaliskuun burlekinkarkeloihin. Palaillaan!
-Outi

Helsinki vintage

Well, last weekend was again the most anticipated event in the spring, Helsinki Vintage!Tthe first picture of the dress, I fell in love immediately. You can guess that I bought it! Perfeckt 40`s dress, and i love this dress colour!

Me, and dressess. I promised myself when we returned from a trip that I did a few months buy more dresses, oops...;) And look at my shoes, yes they are Minna Parikka Raquel!