torstai 3. kesäkuuta 2010

Onnellinen kirpparikeiju.

Viimeisimpiä löytöjä ja lahjoja.

Kirsikkapuu lautanen.Tätä kaunokaista en voinut jättää ostamatta.



Arabian pienehkö uunivuoka.
Mielessäni siinsi ajatus uunipuurosta. Tässä ehkä voisi juuri kahdelle saada puurot.
Oikeestaan tämä oli juuri niin heräteostos kun olla voi. Jotenkin pyöreät muodot,vaaleanpunainen ja valkoinen saivat ihastumaan,ja ihan huomaamatta tämä kulkeutui kassalle. Lupasin miehelle pitäväni syksyllä inventaarion vaatekaappiin,sekä astiakaappeihin.


Anoppi lähetti miehen mukana terveisinä tämän sievän tarjoiluvadin.
Miehen mummon peruja.Ja tottahan minä tämän nätin vadin huolin.



Hamonen taisi kustantaa 1euron.Istuvuudenhan näkee sitten joskus syksyllä.


Tunnustaudun ehdottomaksi "teejuopoksi", ja tämä 5 euron teekirja oli ilahduttava löytö.
Olen ehtinyt vasta selailla kirjaa,mutta pitää sisällään teenhistoriaa,teenkeitto-ohjeita ja reseptejä teen kanssa nautittaviin herkkuihin.
Tunnista Desing klassikot lähti mukaani 3 eurolla.
Retrokangas on nyt pyörinyt näpeissäni pariviikkoa, enkä oikeen vieläkään osaa päättää mitä siitä pitäisi tehdä.

Olen hulluna näihin vanhoihin lehtiin. Tämä lehti taisi pulittaa euron.
Meinasin jo tuhota tämän, jättäessäni sen modeemin päälle.
Ehti jo hieman mustua,luojan kiitos koko talo ei palanut.
Kumma että modeemikin voi kuumeta tuollatavalla.


Äiti löysi esikolle kivat kirsikkashortsit.

Hoitolapset ovat kotiutuneet omaansa, ja elämä jatkuu oman perheen kesken. Selvisin kolmesta päivästä neljän lapsen kanssa ilman totaalisia hermostumisia, ja voin olla aika ylpeä suorituksestani.Tottahan tykkään lapsista, ja rakastan omia todella paljon mutta pinnani on hyvin lyhyt. Siis nostan hattua heille hoitotädeille jotka sitä työkseen tekevät.Opettavaistakin on ollut. Jotenkin näkee omatkin tyttäret ihan toisessa valossa,kun on serkkulapsia 24/7.

Nyt käytän tämän rauhaisan hetken hyväkseni,kaavojen piirtelyä ja kankaiden leikkuuta.
Mekon ohjeet ovat englanniksi,joten pakko tässä opiskella siis englanninkielistä ompelusanastoa.

5 kommenttia:

  1. Herkkupuurot tulee jo pelkästään vuoan sulosuuden takia.
    Huh, en ikinä pärjäis neljän lapsen kanssa noin pitkää aikaa :P :D

    VastaaPoista
  2. Loistoloytoja jalleen kerran. Tuo kirsikkalautanen on upea. Itsella on pieni kokoelma just tuon tyyppisia lautasia.

    VastaaPoista
  3. cherry blossom lautanen on tosi suloinen. kyllä kelpaa laittaa tarjolle vaikka mitä.. miksei ihan koristeeksi tyhjilläänkin. :)

    VastaaPoista
  4. Kirsikkalautanen on kyllä niin nätti,että siitä voisi jotain tatuointi-ideaakin ottaa ;) Ja varmasti pääsee tarjoilu-astiaksi,että koristeeksi mutta ei taatusti muksujen murolautaseksi! :D Vuodattaisin katkeria kyyneliä jos sille sattuisi vahinko käymään :(

    Sanna-Mari: Sanos muuta,miten ihmeessä suurperheiden äidit pärjää vaikka viiden pienen lapsen kanssa?!?! Sen täytyy olla kutsumus, ja ihmisellä piiiitkä pinna.

    VastaaPoista
  5. Ihana toi uunivuoka! Ja oikeastaan pienehköstäkin voi olla hyöytä.

    VastaaPoista