perjantai 31. toukokuuta 2013

Tatuointiko taidetta? Voi kyllä!

Vuoden sisällä on ihoni mukavasti täyttynyt lisää. Olen "siskoni" kanssa miettinyt jo useamman vuoden yhteistä kuvaa, joka kertoisi kaiken olennaisen elämän läpi kestävästä ystävyydestä. En ole kovin tarkka siitä onko tatuointi aivan uniikki, mutta koska valmista kuvaa ei mistään tuntunut löytyvän oli tämä pakko suunnitella aivan itse. Kuvassa tulisi olla jossain määrin kummankin kuvat, ja ensin ajattelimme Betty Poop tyylisiä hahmoja isoine päineen. Eräänä yhteisenä iltana sain ajatuksen burleski, ja siitä se sitten lähti. Siskoni teki suurimman työn ja selasi nettiä yökaudet läpeensä. Dita Von Teese kylpee shampanjassa, voisiko shampanjalasi olla osana kuvaa, ja meidän molemmat istumassa siellä. Sitten piti löytää arkistoista sopivat naamakuvat. Tehtävä sekään ei ollut kovin helppo. Kun alkaa etsimään kuvaa itsestään jonka haluaisi ikuisesti koristavan ihoaan, tuntuu jokaisessa kuvassa olevan jokin häiritsevä seikka. Yksi asia oli selvää. Vartalot näyttäisivät siltä miltä näytimme "parhaina" vuosina. Ei siis imetyksen kuluttamia riippareita! :D Vaatteiden värit,vastaväreinä vihreää ja punaista. Viimeisinä päivinä vielä viimeinen ahaa elämys, lippunauha "A Toast To FRIENDSHIP". Siinä kaikki. Mestaritatuoitsijamme Kari Vapola teki haaveistamme totta ja yhdisti kaikki kuvat hienoksi kokonaisuudeksi. Ja vaikka kasvot ovat melko pienet, meidät tunteva kyllä tunnistaa kumpaisenkin.



Viimeinen kuva on tuo alaselässä koreileva lintu. Huomatkaa,lintu on häkin ulkopuolella,ei enää sisällä. Tämän voi kukin tulkita miten haluaa. Teki kovin kipeää, mutta ei niin kipeää kuin joskus kipuilu omassa elmässä. 

Uusi urheilullisempi elämä

Olen mennyt "rikki". Jotain napsahti viimevuoden joulukuussa. Jäin "kesälomalle" ja suuntasimme Portugalin Algarveen jo kolmatta vuotta peräkkäin. Selatessani vanhoja kuvia lomamatkoiltamme valkeni päässäni karu totuus. Ihan hoikka ja kivan näköinen äiti ihminen hymyilee onnellisen oloisena kuvissa, mutta joku mistä olen haaveilut ja vain salaa mielessäni kuvitellut näyttäväni joskus,sellainen ajatus kömpi esiin yhä vahvempana.Haluan näyttää sporttisemmalta, voimakkaammalta. Luomuvillitys, superfuudit, henkinen hyvinvointi on ollut jo pidemmän aikaa pinnalla myös minun elämässä. Olen liikkunut parin viimevuoden aikana melko hyvin ,mutta jotain voisi tehdä enemmän, eikö? Palatessani hyvin syöneenä matkalta Suomen kylmään ja pimeään talveen tein ensitöikseni matkan kuntosalille. Täysjäsenyys, kyllä! Tänävuonna toteuttaisin asioita pelkän haaveilun sijaan. Koulun liikuntatunneilla en ollut koskaan se sporttimimmi,lähinnä huvittava näky mokkahameineni seistessä kädet puuskassa pesiskentän kolmospesällä.Tykkäsin kyllä liikkua, omalla tavalla,tallilla hevosten kanssa. Talvi meni haipakkaa, ja olen käynyt kasvavalla innolla salilla. Aloin heti treenata "rajusti" mahdollisimman isoilla painoilla tavoitellakseni lihaskasvua. Virhe. Kiinteytymistä ja jotain muutakin on tapahtunut, mutta ei ihan niin paljon kun toivoisin. Maanantaina tapasin vihdoin personaltrainerin, ja mietittyyn yhdessä tilannettani. Nyt on vihdoin kuntosaliohjelma ja käsky SYÖDÄ ja vielä kerran SYÖDÄ. Hirvittävän vaikeaa ihmiselle joka ei halua että paino nousee tiettyä vaa-an lukua ylemmäs. Näillä kuitenkin mennään, ja katsotaan elokuussa tilannetta uudestaa. Vaakahan ei kerro mitään,vaan peili. Niin kuin monet muut naiset, oma vartalo tuottaa aina tunteita. Jokatapauksessa olen löytänyt liikunnanilon, ja etenkin juokseminen on melkein parasta mitä voi vaatteet päällä tehdä. Viimeviikkoinen naistenkymppi, empä olisi uskonut juoksevani kymppilenkkiä kevein askelin tekemättä kertaakaan kuolemaa. Ennakkoluuloja olen karistanut, kilpailen itseni kanssa.
Ja iloisesti voin kertoa ainakin vyötäröltä karisseen 5-6cm, vaikka paino on pysynyt vakiona, jotain on siis tapahtunut!

Viinin lipittäminen on vaihtunut proteiinijuomiin!
En tiedä onko tällä yleisellä fitnessvillytyksesellä jotain arpaa omassa elämässä?!!? Motivaattorina kyllä hienosti toimii before-after kuvat. Mutta sen voin kertoa että blogista ei ole tulossa treeniblogia, eikä elämä onneksi pyöri vain oman vartalokuvan ympärillä. Halusin jakaa tämän innostukseni täällä, ehkä inspiroida jotakuta muutakin lähtemään liikkumaan.
Rakkain tervesin ex. "en ikinä lähde naistenkymppiin"

perjantai 24. toukokuuta 2013

Sama nainen,eri sisältö

Hei ja ihanaa kesänalkua jokaiselle!
En oikein tiedä mistä aloittaa näin pitkän blogitauon jälkeen. Miksi tälläinen tauko ja meinasinko palata kirjoittamaan koko blogia?Nyt tuntuu siltä että minulla ehkä saattaisi olla jotain annettavaakin. Sama nainen, kuitenkin hyvin eri kuin vuosi sitten. Elämääni on astunut vuosi sitten eräs kaunis valoihminen, jonka myötä koko päänsisältö on pyörähtänyt ympäri. Olen tiellä, ja ehkä näen jo hieman eritavalla kuin ennen,paremmin.
Mietin jatkanko tätä blogia vai avaanko uuden. Rakkaus käsillätekemiseen on säilynyt,rakkaus historiaan ja elettyyn elämään on vahvistunut. Perhe on ennallaan, pienet piiperot vaan kasvaneet kovasti ja ajatelkaa,esikoinenkin aloittelee syksyllä toista luokkaa.
Jotain vanhaa,jotain uutta. Mitä olette mieltä,jatkanko täällä kirjoituksiani vanhaan tapaan, lisäten paljon muutakin? Eikös meillä kaikilla ole historia. Kuvan mekko on tekemäni, menneen maaliskuun burlekinkarkeloihin. Palaillaan!
-Outi