lauantai 31. heinäkuuta 2010

Pitsihulluutta





Huusin huutonetistä Pitsikirjan ja sekös se lisäsi pitsien ihailuani.
Oma virkkaustaitoni tosiaan on hyvin alkutekijöissään verrattuna kirjan upeisiin luomuksiin . Suosittelen kirjaa ehdottomasti. Itse pulitin siitä 15 euroa postareineen,kirja ihan kuin uusi.
Mamma on ollut meillä kokoviikon "päivystämässä", ja ollaankin likemmäs jokapäivä käyty kirppareilla. Eilen metsästin pitsejä ja löysinkin muutaman ihanuuden. Beige helminauha lähti 1,50 sentillä, ja Eelin sai punaisen muovihelminauhan. Ollaan kyllä varmasti mamman kanssa näky,kun raahattiin isoa mehumaijaa jätesäkissä.
Hirmuisesti kivoja kirpparilöytöjä tehty, mm. vaatteita itselle, retro Mollo-Maijaa, korkokengät,vintage nahkalaukkua jne. Ehkäpä jaksan kuvata niistä parhaat myöhemmin. Postikin on ilahduttanut peräti kolmella paketilla. En juurikaan ole sortunut alennusmyynteihin, paitsi viikko sitten.. hups. Hm:ltä kun sattui löytymään niin kivoja paitoja puffihihoilla, ja takkikin, ja vähän mekkoa..
Onneksi tämä hulluttelu on kausiluonteista!

Ompelin kassin kaappienkätköistä löytyneestä pellava/juuttikankaasta,somisteeksi vanha pitsiliina. Kahvojen pitimenä on rintsikoiden olkaimista leikatut palat.
Esikoinen sai kellohamosen, pallonauharusetit sivusaumoissa.
Kangas oli mielestäni niin hauska buudeleineen ja Eiffel-torneineen.

Pikku-pampulan eräpäivä on tänään,ja jos vanhat merkit pitää paikkansa voitaisiin odottaa synnytystä 1-2vuorokauden kuluessa ;)

Hyvää nimipäivää Maire-äiti!
Tänään nautitaan nimpparikakkua.
Hellekin tuntuu hellittäneen, ja melkein tunsin eilenillalla rapuilla istuessa riemua syksystä. Toki vielä mikään syksy ole, mutta nautin sen ns. "ensimerkeistä".
Ompelu/käsityö/tuunauskärpänen tuntuu pikkuhiljaa palavan takaisin.
Mielessä tuhat ja sata pitsituunaus ideaa, kummitytön synttäreitä pukkaa ja täytyyhän hänelle josjonkinmoinen leninki ommella. Sentään 7vuotta tulee täyteen, ja koulu alkaa.

4 kommenttia:

  1. Älyttömän hieno toi kassi! Muutenkin taas hienoja löytöjä ja hame on söpö!'
    Mitä luulet miten käsityökärpäselle käy kun vauva syntyy? Äkkiä vois luulla, että se jää taka-alalle ainakin hetkeks aikaa. Itte ainakin elelin "puurossa" ekat pari kuukautta eli imetin vaan ja vaihtelin vaippaa...:P :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos,tuli tuosta kassista jopa omasta mielestä ihan kiva! :) Käsityökärpäsestä on vaikea sanoa kuinka vauvan synnyttyä käy. Riippuu niin paljon millainen paketti on, ja miten nuoremmat sisarukset suhtautuu. Onko meillä edessä hillittömät mustasukkasuudet, valvotut yöt jne. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta ..;)

    VastaaPoista
  3. Ihania löytöjä jälleen kerran. :)

    Hirmusti tsemppiä synnytykseen!! <3

    VastaaPoista
  4. Oo, upeita löytöjä! Hienon kassinkin olet tehnyt. Ja juuri tuollaista pitkää pitsiä tarttisin nyt, ajattelin ommella äippäpakkauksen koppaan hillityt pehmusteet. Siippa ei anna tehdä yhtään rypytystä tai muuta söpöä, mutta ajattelin ujuttaa välipitsin kumminkin tekeleeseeni :D

    Voitko kuvitella miten haastavaa meillä on sisustus kun kaksi supertarkkaa esteetikkoa vahtii toisiaan :D Kenen muun mies ei päästä vaimoa kauppaan ostamaan valkoista pöytäliinaa yksin? Heh! Harmi että hän ei kumminkaan tykkää kaupoissa kiertelystä. Onneksi viihtyy kirppareilla, mutta on tosi tarkka siitä mitä kotiin saa rahata.

    VastaaPoista