perjantai 17. helmikuuta 2012

Lauantain tukkamietteitä


Voi jestas, nyt se on sitten varattu.Nimittäin hiustenleikkuu aika. Onhan viime kerrasta 4-vuotta. Ei varmaan kukaan järki-ihminen jännitä kampaajalle menoa. Kolmeviikkoa ja risat,savuttomuutta takana. Vaikka kukkarossa on Matti, ajattelin kuitenkin repiä ne rahat jostakin. Olisinhan muuten tämän kolmen viikon aikana sauhutellut ne ilmaan.
Himo ei ole hellittänyt, päinvastoin. Vaikka olen ollut maanantaista perjantaihin todella kuumeinen,räkäinen, kurkkukipuinen olen tämän kolmenviikon aikana juuri tälläviikolla himoinnut eniten savuketta huulilleni. Sehän on osa identiteettiä, niin kuin hiuksetkin!
Entäs tulevat sosiaaliset tupakointi-tilaisuudet. Olen tosiaan matkanjälkeiset viikot viettänyt varsin epäsosiaalista elämää. Uusi tukka, uudet ajatukset?!?! Jotain tuon tyylistä kuin kuva kertoo. Eli pituudesta lähtee paljon.
Tosin hyvin alkanut dieetti meni kuralle sairastamisen takia, mutta ei kai siinä, alusta aloitetaan.

Lauantai aamuna meillä on tapana ajaa tyttöjen kanssa huoltoasemalle ja hakea pieniä korvapuusteja, niin tänäkin aamuna. Dieetillä, siis millä...ehkä viikonlopun jälkeen.
Ja huomenna emännöin tuppereita, joten ylensyömiseltä ei voi välttyä.
Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Hiuksista tulee varmasti tosi hyvät, osaan kuvitella tolle kampaukselle sun naaman :D
    Itte kävin viimeks kampaajalla noin vuosi sitten ja leikattu ottatukka oli sellanen fiasko, etten ihan äkkiä mee :P Enkä koskaan enää ainakaan sille kampaajalle.

    Sun pitää sellanen sähkötupakka hommata ;)
    Dieettihommasta sen verran, että lauantaillehan vois sijottaa ns. herkkupäivän, jollon vois syödä yhden tai kaks (pientä) korvapuustia. Ittelle ei toimi, pitää olla kokonaan ilman tai iskee sokerinhimo. Mutta aika monella on semmonen ihan hyvin tuloksin.

    Pikasta paranemista :)

    VastaaPoista
  2. Dieetistä tosiaan, kerranviikossa saa olla herkkupäivä joka omassa tapauksessa tarkottaa sitä että saan syödä mitä haluan! :D Taidan tarvita jonkun ammattilaisen valvomaan, ja sanomaan että ei tuo ihan laatuun käy.

    VastaaPoista