keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Perfekt bikini


Minulla on mennyt tämä koko päivä aamusta pitkälle iltapäivään reissussa Punavuoren Putiikkiin ja takaisin. Aamupäivän etsin "tatti otsassa" navigaattoria. Mies sanoi,että kyllä se jossain sisällä on mutta kun silmät on "sokeat " niin eipä löytynyt,ei niin millään.
Lounaan jälkeen katsoin vielä kerran baarikaappiin, ja kas siellhän se oli. En ollut kun ehkä kolmeen kertaan aiemmin tarkistanut :D
No seuraavaksi huomasin akun olevan tyhjä. Ei kun virtaa ja menoksi. Muutaman kilsan ajettuani tajusin että voihan,laukku jäi kotiin, ja laukussa on tietysti myös lompakko. Tuskin kovin mieluusti antaisivat piikkiin. Käännös kotiin, ja laukku lompakkoineen mukaan. Pikkäuveli siinä sitten ihmetteli,että eikös naiset kanna laukkuaan mukana ikään kuin aarretta. Kyllä,mutta lahopää kesät talvet. Ja eihän se navigaattorinkaan akku sitten motaria pidemmälle riittänyt. Siispä luotin vaistooni,että kyllä me ilmankin perille löydetään.
Muutaman soiton jälkeen olin jotenkin hajulla mihin olen menossa.
Ja muutaman korttelirallin jälkeen löysin perille, ja parkkipaikan miltei Putiikin edestä. Jes!
Keskimmäisen tipun kanssa sitten lampsittiin sisään, ja loppukööri jäi autoon odottamaan. Jätin radion autoon päälle, ja unohdin vielä valotkin päälle. Ihana asiakaspalvelu,kysyin heti onko niitä kesäisiä bikinejä vielä jäljellä. Kuulemma kahdet. Toiset mustavalkoiset ohuilla raidoilla,ja ankkuri koristeella, toiset vihreä-valkoraitaa. Vanilla kerkesi kaataa parit hiuspantatelineet...heh,ollaan varmaan toivottuja asiakkaita. Kokeilin molempia bikinejä,mutta päädyin vihreä-valkoisiin, aika pirtsakat ja sopivat minulle kuin nenä päähän.
Onnellisena lähdin pitkään toivottujen,etsittyjen bikinien kanssa liikkestä.
Yritin käynnistää autoa,mutta voih,punanen valo näytti akun olevan finaalissa. Kyllä tää mamma osaa! Lopulta sain auton käyntiin. Aika ylpeä olen itsestäni kun en kertaakaan ajanut Helsingissä yksisuuntasta väärään suuntaan,saatikka ajanut kenenkään päälle, siis ruumiilta vältyttiin. Hyvä minä! Matkakuumetta pukkaa, ja en malta odottaa että pääsen koeajamaan bikinejä. En saanut vielä kuvaa biksuista,mutta tässä siis sama malli,tuo oikeanpuoleinen. Paitsi minun biksuissa siis leiveillä vihreillä ja valkoisilla raidoilla. Ehkäpä kuvaa ihan sitten siellä Portugalin hiekkarannoilla! :) Mutta torstai on toivoa täynnä, ja päivä päättyi kuitenkin hyvin!

Huomenna synttäriviikonloppu järjestelyjä. Perjantaina mökille juhlimaan vanhenemistani, näillä näkymin perjantai vietetään ukkokullan kanssa ihan kaksin, ja lauantaina saapuu ystäviä.
Hieman jänskättää olla kaksiyötä erossa Eevi-vauvasta. Täytyy vaan luottaa,että äitee ja pappa pärjää koko kolmenkoplan kanssa!

4 kommenttia:

  1. Autolaturi....? :P
    Vaikeuksien kautta voittoon kuiteskin :) Ihanat biksut!
    Mulla oli aamulla kanssa vähä epätoivon tunnelmia kun Pojan koulun kellon soittoon oli 10 minsaa ja pistin Tipun autoon ja heitin kassin ja avaimet kanssa ja paiskasin oven kiinni...ja auton ovet meni lukkoon. Kevyttä ravia pitkin pihoja ja varavara-avaimien tonkimista ja kerettiin! :)

    Hauska viikonloppu siis tulossa :)

    VastaaPoista
  2. Sinahan olet ihan hurja mamma ollut! En itse uskaltaisi millaan Helsinkiin autolla ajamaan (vaikka mamma osaaki aika sujuvasti ajaa oikealla kaistalla ja Englannissa silla vaaralla, eli vasen, kaistalla).

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen shoppailureissu. :D Mutta ihanat bikinit sait. <3

    VastaaPoista
  4. Vai olet sinä lähdössä Portugaliin! Itse olen viikon päästä suuntaamassa miehen kansa Egyptiin ja tällä hetkellä on jo melkoinen matkakuume! :)

    VastaaPoista