sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Häitä ja kastejuhlia.










Juhlat on juhlittu.
Kuvankaunis morsian,ihanaa ruokaa, kivaa ohjelmaa, tanssimusiikkia ja mukavan rentoa porukkaa vaikka emme entuudestaan juuri ketään tuntettukaan.
Valitsin empirelinjaisen Porvoon Boutique Angnesista ostetun leningin, sen fiftarityylisen Gina Tricotin mekon sijaan. Totesin että ehkä tyylikkäämpää näin talvella laittaa vähän pidempää,kuin alle polvimittaista.
Kampaus onnistui todella hyvin, ja sen laittattamiseen meni vaan puolituntia!
Piippausraudalla käherrystä melko kuiviin hiuksiin, lakkaa,vahaa ja thats it.
Kampauksen inspiraationa toimi burleskitähti Dita Von Teesen kampaus.
Sydänhattukin asettui nätisti. Gobralaukku on löytö taide ja antiikkimessuilta.
Korvikset äitini tekemä kirpputorilöyty. Jaloista löytyi Mirjamin Kammarin mokkaiset rusettikengät, ja saumasukkahousut. Kengät kulki näppärästi kauniissa kenkäpussissa.

Juhlissa ukkoni jopa tanssitti minua, mutta totesin että olisi tarpeellista päästä paritanssikurssille. Tulevaisuuden haaveita, jos joskus meillä olisi lastenhoitaja notta sellaiselle kurssille päästäisiin.
Nyt sitten olisi meidän vuoro hakea papin aamen.
Masi sai sukkanauhan ja kuvassa tosiaan hilpeä sukkanauhan uusi omistaja!
Yö venyi tosiaan melkein pikkutunneille saakka ja voi huh että olo on ollut sen mukainen. Kamalan kankkusen saa näköjään ihan ilman alkoholia, pelkän valvomisen seurauksena.
Tänään olen leikkinyt prinsessaa,nukkunut, syönyt ja nukkunut.
Onneksi isäni syntymäpäivät osuivat tälle "kankkus" päivälle, ja pääsin nauttimaan ihanaista rahkaista piirakkaa...mmm mmmm mmmm. Viimonen kuva tosiaan kuoleman kalpeasta väsyneestä minusta nauttimassa aamiaista.

4 kommenttia:

  1. Oih, olipa hän kauniina! Kaunis mekko, ja tuo sydän hattu on ihan superihana!!! Ja kampaus, niin hieno, tosi kauniit kiharat. Itse en osaa käyttää piippausrautaa, vaan saan sillä ihan karmivan sotkun aikaseksi :p
    Notta mutta, koskas ne teidän häähössötykset sitten alkaa? :)

    VastaaPoista
  2. Meidän häät :) En tosiaan osaa sanoa :D
    Kauheesti tuli ideoita kun kävi toisten häissä, mutta ei pidetä kuitenkaan kiirettä vaikka se sukkanauha sitä vaatisikin! ;)
    Ja piippausraudasta. Heikko taito on omanikin sen käytössä, mutta kampaaja tosiaan teki sen puolessatunnissa. Yleensä olen saanut istua väh.kaksi tuntia, kun on paplarirullilla tehty. Näppärä laite siis tuo piippi, jos osaa käyttää.

    VastaaPoista
  3. Hieno asu! Onnea sukkanauhan pyytäjälle. Hih, meillä oli häät viime kesänä :) (Löytyy blogista siitäkin höpötystä.)

    Mutta ei vitsi, onko tuo 60-luvun Bernina mikä kuvassa on takana? Ihan samanlainen kuin minun äidin kone joka oli minulla vuosia. Tosin laukku on hukassa. Miten voi tuon kokoisen laukun hukata?

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Kone on Huqsvarna,60 luvulta kyllä.
    Se on äitini kone, joka on on ollut äidinäidilläni aiemmin käytössä. Toimii edelleen moitteettomasti. Minäkin haluaisin kunnon rautaisen vanhan koneen tuon oman muovirimpulan tilalle.

    Avionnea teille! <3 Täytyypä käydä kurkkimassa blogisi hääosiota!

    VastaaPoista