perjantai 18. kesäkuuta 2010

Lierihattu/ brimmed hat



Mihin nämä viikot oikein katoaa.Sitä suunnittelee aina sunnuntai-illalla,että tulevalla viikolla tekee yhtä ja toista, ja kohta huomaakin että ohhoh on perjantai.
Ollaan liikuttu paljon luonnossa koiran ja muksujen kanssa.
Yritän pitää raskauskiloja jotenkin kurissa, ja luojan kiitos tässä ei ole kuin 6viikkoa jäljellä.
Joku saattaisi huomata teksteissäni pikkuisen kärsimättömyyttä,odotuksen tuskaa.
Aamuyö meni taas ihmetellessä asukin liikehdintää.
Tämä tapaus ei varmasti tule antamaan pitkiä yöunia.
Unetkin muuttuvat entistä kummallisemmiksi. Vaikka en jännitä, alitajuntani varmasti käsittelee jotain piilevää jännitystä.
Olen yrittänyt etsiä vastauksia unikirjasta,mutta eipä minun sekavia unia sekään kovin
maalaisjärkisesti selitä.

Ompelin uuden Moda-lehden kaavoilla lierihatun. Liimakankaat jätin pois,kun tuo canvaskangas tuppaa olemaan itsessään riittävän jämäkkää.

Uuden raikkaan sinivalkoraidallisen Vilan neuletakin löysin kirpparilta 1½ eurolla.
Ei mahdu napit kiinni,ei. Toppi on Gina Tricotin, ja sekin kirpparilöytö. Ihana pehmeää trikoota, ja tarpeeksi pitkä pallomasun kanssa. Tai noh, koko vaatekerta laukkua ja kenkiä myöten on kirpparilta, yllätys.

Ihanaista viikonloppua blogiystävät! Minä suuntaan tänään illalla luokkakokoukseen..

3 kommenttia:

  1. Tuo on niin ihanaa kangasta tuo lierihattunen. :) Kuusi viikkoa mennee nopeasti, kohta on ihana käärönen maailmassa. <3 Ja mukavaista viikonloppua sinnekkin. :D

    VastaaPoista
  2. Ei oo ainakaan kasvoihin tullu sulle mitään, niin kaposet posket että! Mulla oli molemmissa raskauksissa tossa vaiheessa jo naamakin niin pöhöttyny, ettei tuntee meinannu... :P :D Ja varmaan muutenkin sulla tossa masussa kaikki mitä on tullu.
    Unia oon määkin täällä koittanu tulkita viime aikoina, kanssa jotain alitajusta kovasti meneillään, vaikkei tietosesti mitään ihmeellistä justiinsa tässä ookkaan tapahtumassa.
    Hieno hattu!
    Hauskoja luokkapippaloita ja mukavaa viikonloppuia muutenkin! :)

    VastaaPoista
  3. Loisohattu. Sanna-Mariin yhtyen, sulla on kylla kaposet kasvot raskausviikoihin nahden! Onnellista odotusta kuuden viikon loppurutistuksiin!

    VastaaPoista