sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kotona taas.











Lomat lomailtu ja aika palata arkeen. Arkeen paluu on tapahtunut ikävimmällä tavalla,sairastamalla. Uudenvuodenaattona tultiin Portugalinreissun ja mökkeilyn tiimellyksestä kotiin. Ensimmäisenäpäivänä sain kokea miltä tuntuu vatsatauti ja siihen päälle kuume joka kestikin sitten melkein kokonaisen viikon.

Reissu oli aivan ihana, enkä olisi milllään tahtonut palata Suomeen. Kyllä aurinko ja lämpö vaan on enemmän juttuni. Etukäteen nimeltämainitsemattomat kauhistelivat "ei käy sääliksi lähteä kolmen lapsen kanssa reissuun". Mutta lapsien kanssa meni hienosti niin kuin jo etukäteen varsin hyvin tiesin. Ainoa kommellus matkalla oli laukkujen häviäminen,mutta nekin tuotiin vuorokauden päästä hotellille. Nyt suunnitelmissa onkin lähteä pidemmäksi aikaa seuraavana talvena, ehkä jossainvaiheessa jopa muuttaaa pysyvämmäksi ajaksi. Portugalissa on älyttömän halpaa vuokrata vaikka talo, joten omaa ei kannata ostaa.
Tosin nythän nuo uumoilevat konkurssia,että kuinkahan mahtaa käydä rakentamisen. Silläsaralla kun tarkotus olisi yrittää, jahka asuisimme siellä.


Ainoat asiat mitä saatoin ikävöidä, koira ja ompelukone!
Olen kärsinyt aivan järkyttävästä matkanjälkeismasennuksesta.
Tänään on ensimmäinen aamu reissuilun jälkeen,kun tuntuu siltä että kannattaa herätä tähänpäivään! :D Eihän tässä ole montaa kuukauttatta Helsinki Vintageenkaan, ja yhtä ja toista ihanaa happeninkiä olisi muutenkin tiedossa kevättä kohden mennessä.
Ei tässä muu auta kuin tarttua tuumasta toimeen,kaivaa rakas ompelukone esiin.
Unohtaa nuo luminietokset ja pimeä, tehdä niitä asioita joista nauttii. Kyllä se keväänaurinkokin taas joskus paistaa.

4 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut kivannäköinen reissu :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia matkaltanne! Tervetuloa koti-Suomeen, kyllä täälläkin on ihan mukavaa, kunhan pääsette vauhtiin.

    VastaaPoista
  3. Upealta näyttää bikinikuva!!!

    VastaaPoista
  4. Ihania lomakuvia ja hienot on bikinit. Katse kesää kohti, pimeys helpottaa päivä päivältä! :)

    VastaaPoista