perjantai 16. huhtikuuta 2010

Löytöjä ja ilmaisia yllätyksiä.









Viikko on taas hurahtanut hirmuista kyytiä. Tuntuu että ollaan vaan juostu paikasta toiseen,mutta ihan kiva. Ihana viikko,ihana aurinko. Keltainen pallo näyttää tosin piiloutuneen nyt juuri kun viikonloppu on ovella.
Kolusin ihan uuden paikan,Fidan lähetystorin Keravalla. Paikka oli positiivinen yllätys. Monesti olen törmännyt ylihintaisiin lähetystoreihin/kirppareihin, mutta tämä oli kaikkea muuta.Olin aivan haltioissani paikasta, missä oli tosiaan paljon Vintage vaatteita, verhoja, kankaita,hattuja,kenkiä jne. Ja hinnat eivät hiponeet pilviä. Aikaa oli rajallisesti, ja juoksinkin paikan läpi "pää kolmantena jalkana".
Mieheni yllätti minut vielä keskiviikkoiltana kantamalla kotiin valkoisen lipasto rouvan.
Joku oli hyljännyt tämän aivan toimivan lipaston romulavalla, ja onneksi mieheni sen sieltä pelasti.Taikka voisi sanoa toisen romu,toisen aarre. Nyt se on minun aarre.
Rouvalla on yhdestä jalasta toinen puutappi katkennut, mutta jaksaa kuitenkin pysyä jaloillaan. Tuo on helppo korjata, ja lipasto pääseekin (todennäköisesti,ellei mieli muutu) meidän eteiseen lastenvaatteiden säilytykseen.

Tänään iltapäivästä auton nokka kohti Mäntyharjua. Olen jo ikävöinyt mökille pääsyä, viimekerrasta kun on jo monta kuukautta.
Lapset ovat hieman kipeitä, joten varmasti tullaan lukemaan paljon kirjoja ym. sisätiloissa möllötystä. Minulla on jäänyt parit viimeiset Glorian Antiikitkin lukematta. Sunnuntaina paukahtaa 25 raskausviikkoa täyteen, ja Fidasta löytämäni rusettikaulamekko on oiva odotusmekko!

2 kommenttia:

  1. Ohhoh, törmäsit varsinaiseen aarreaittaan, noin paljon kaikkee kerralla! Lipasto näyttää mainiolle!

    VastaaPoista
  2. Hienoja vintage-löytöjä! Meilläkin on roskalavalta pieni laatikkopöytä. Joku oli liimannut sen kanteen kamalan koivukuvioisen kontaktimuovin. Näin aika paljon vaivaa kun nyljin sen pois ja maalasin pöytävanhuksen valkoiseksi, mutta kannatti: nyt se on yksi lempihuonekaluistani!

    VastaaPoista