sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Näin sunnuntaina.




Viikonloppu on ollut oikein kiva.Perjantaina sain ihanan kanssaodottajan kylään, ja kyllä aina raskauksista riittää puhuttavaa sellaisen ihmisen kanssa joka on samassa tilassa.
Eilen suunnattiin aamusta Itikseen ja haettiin häälahja ja kastelahja.
Mahtavatko Mirjamin Kammarista tilaamani vihreät mokkaiset rusettikengät keretä perjantaiksi, toivon niin. Nautittiin oman kylän Seireenissä pihvilounaat,ja voin vaan sanoa että se siitä ajatuksesta luopua lihasta. Se vaan on oikeinvalmistettuna niin hyvää.
Tässä talossa sunnuntaihin asennoidutaan yleensä niin,että mitään ei ole pakko tehdä jos ei halua. Rakastan "joutilaita" sunnuntaita".
Tänään kaivoin ompelukoneen esille kun isäntä ja kuopus nukkuivat päiväunia. Ei ole kunnollista ompelupöytää,vaan ompelupöytänä toimii työpöytä. Siinä on siis normaalitilassa kannettava, ja aina kun tahdon ommella kaivan laatikosta koneen ja heitän kannettavan muualle. Pöytä on melkein poikkeuksetta hurlumhei. Täynnä erinäisiä lehtiä,kankaita, valokuvia,laskuja jne. Kauniit ja toimivat säilytysratkaisut olisi ihan tervetulleita.
Ruututrikoopätkä ei riittänytkään pallohameeseen, joten tein peruspaidan rusetilla.
Tuoreet mustikkamuffinssit (12kpl) menivät ennen kuin kerkesivät jäähtyä.
Poltin sormenikin napatessa tulikuumasta uunipellistä kiinni.
Meidän rotikkatyttömme Lulukin on tänään asennoitunut sunnuntain tunnelmiin, ja ei viisveisannut vaikka huusin kuin syötävä sormien nahat karrella.

2 kommenttia:

  1. Ihana rotikkanieti teilla! Itsella on kohta kolmevuotias uroshurja (kuvia loytyy blogista). Sunnuntait on kylla ihania paivia, varsinkin kun ne ottaa loikoilun kannalta. Viihtyisan nakoinen keittio myos teilla.

    VastaaPoista
  2. Lulu tosiaan alkaa olla nyt sellainen kun toivon. Nyt 2½ vuotias ja pentuna oli kyllä mahoton tuholainen. Kyllä sai keittiön tuolit sen kokea, ja lattiaankin kaivoi pienen kuopan :/ Rotuna on kyllä hyvin koulutettuna ihana ja viisas koira,kunhan pääsee uhmaiän ohi :D
    Suotta ovat mediassa rottweilerit laittaneet "huonon koiran maineeseen"Täytyypä käydä katsomassa kuvia sinun rotikasta :)

    VastaaPoista