perjantai 7. toukokuuta 2010

Old doll





Tässä ensimmäiseni,oikea vanha nukke.Tosin en tiedä kuinka vanha.Jos joku on perehtynyt nukkejen historiaan, voisi vinkata ehkä tämän söpöläisen vuosikymmentä?
Nuken toiset silmäripset ovat hieman kärsineet.
Ihastuin taannoin Tuusulan kirpputorilla vanhaan tyttönukkeen, mutta kamala piheys iski ja nukke ei saanutkaan minulta uutta kotia.Arvatkaa vaan olenko harmitellut asiaa.
Nyt varmasti valkoiselle puolenlitran Arabian kannulle punaisilla palloilla käy ehkä samoin. Hintaa sillä on muistaakseni 65e. Taidankin kuvata sen seuraavalla kirppukierroksella.
Joku vanhoissa nukeissa on kyllä eittämättä herättänyt kaikenlaisia tunteita päässäni.
Mietin millaiset lapset ovat niillä leikkineet, millaisissa kodeissa ne ovat asustaneet. Pidän nimenomaan tuollaisista "vauvamaisista" nukeista, en niinkään ns."isoista tytöistä ja pojista". Ne ovat pelottavia.Voin kuvitella niiden heräävän eloon. Tänään säikähdin Kerttua (esikoinen nimesi nuken Kertuksi),jonka olin asettanut meidän parivuoteen päälle istumaan. Hämärään huoneeseen astuessa vedin syvään henkeä ennenkuin muistin uuden hankintani.

Eilen siis raahustin puolikuntoisena kirpparilla, ja vasta tänään olen oikeasti jaksanut iloita löydöistä. 50-luvun leninki on aivan ihana,tykkään yläosan leikkauksesta hurjasti.Toivottavasti syksyllä imetyksestä paisunut yläruumiini siihen mahtuu.

Onko tuo kangas liian ällöromanttista mekkoon? Siitä saisin Kertullekin ommeltua kesämekon, raukka hikoilee vielä villavaatteissa.
Punaiset kengät maksoivat 5euroa (Icon), ja ovat jalassa todella mukavat.
Pitsiliinat lähtivät mukaan,voihan niistä saada ihan tavanvaatteisiin kivoja yksityiskohtia.

Mieskin on hemmotellut minua, ja sain jo etukäteen äitienpäivälahjana Ruusutarha muumimukin,kulhon ja uuden puhelimen. Ruusutarha muki on nyt vain minun teemukiksi,onhan siinä muumimamma ja minä olen meidän perheen muumimamma.
Ainakin tätänykyä yhtä pullea,mamman rauhallisuudesta nyt ei edes kannata samanapäivänä puhua.

Huomenna lähdetään Forssaan miehen tätiä ja mummoa katsomaan.
Forssassa hyviä kirpputoreja?
Nyt on taas ohjelmaa koko viikonlopuksi, ja pakko vielä hehkuttaa että ensiviikon keskiviikkona tämä tyttö lähtee rokkaamaan Francinen tahtiin! :)

4 kommenttia:

  1. Itsellani on kamala kammo nukkeja kohtaan. Niita ei meidaan kamppaan tule, vaikka joskus tyttolapsi tulisikin.
    Tuo mekko on kylla ihan valtavan ihana!

    VastaaPoista
  2. Kaikkee kivaa taas!
    Oon kattellu kanssa sillä silmällä nukkeja viime aikoina kirpparella. Ei oo vaan paikkaa, niin sinne ovat jääneet. Jotkut vanhat nukenvaunut kun löytäs, niin semmoset varmaan johkin nurkkaan mahtus parin nuken kanssa. Menneellä viikolla kaivelin just kellarista oman 80-lukusen nukkeni, joka aikanaan itki ja nauro. Pistin verannalle. Eihän se nyt sama oo kun joku 50-lukunen nukke, mutta kun se on itellä ollu, niin ohan siinä sitä jotain.
    Mukavaa viikonloppua ja Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  3. Ihania kirppislöytöjä! Olen kade noista kengistä (sekä pienen että ison) ja mekosta! <3

    VastaaPoista
  4. En nyt varmaksi mene sanomaan, mutta nukke on ehkä 60-luvun 70-luvun taitteesta, tai jossain siinä main. Jos nuken silmät eivät sulkeudu, niin luultavammin 60-luvulta ja, jos sulkeutuvat voisi olla 70-lukua. Mitään eksaktia tietoa tämä ei ole. :)

    t.Paula

    VastaaPoista