torstai 11. maaliskuuta 2010

Prinssessalasta päivää



Sunnuntaina on puoliväli raskaudessa saavutettu.
Eilen kävimme katsomassa masuasukasta ultrassa. Niin kuin otsikosta saattaa päätellä, meidän akkavalta jatkuu, elokuinen vauva osottautui tytöntylleröksi.
Jotenkin en yllättynyt,kun kätilö kertoi asukin edustavan tyttöä.
Ja avokin ilmekin oli vähän sen näköinen,että niinpä niin! :D
Siispä ei juurikaan tarvitse lähteä vaatteita ostelemaan. Mutta tietysti jotain pikku prinsessalle omaa ja uutta voisin itse väkertää.
Ihanaa, kun tytön laskettuaika osuu kesälle, vaikkakin masun kantaminen voi olla pikkuisen raskasta kovilla helteillä.
Nyt suunnataan likkojen kanssa kangaskauppaan!
Ainiin, huusin huutiksesta 50-luvun loppupuolen matkalaukkua.
Toivottavasti hinta ei nousisi kovin korkeaksi. Saisin sinne jonkinverran kankaita ym. ompelutarvikkeita, jotka tällähetkellä lojuvat ikävästi muovipusseissa kirjoituspöydänalle sullottuina.

4 kommenttia:

  1. Onnea pikkuprinsessasta. Vaatteiden kannaltahan on paljon helpompaa ku lapsukaiset on samaa sukupuolta. Itse olin 27 viikkoa ihan jarkyttavilla helteilla. Toissa ei toiminut tuulettimet, ilma seisoi ja tyo on muutenkin ihan vietavan fyysista. Ei jaksanut sitten millaan!
    Ja aivan ihana masu :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut tytystä! Ittelle oli paljon mukavampaa olla raskaana kun tiesi kumpi tulossa. Osas siis työntää rahat oikeen värisiin juttuihin :P :D

    VastaaPoista